maanantai 25. kesäkuuta 2012

Kesäkuun Mietteitä

KesäPesä
 En oikein tajua, mihin tämä kesäkuu on kulunut. Koko ajan kiire ja rientämistä paikasta toiseen. Sama meno kuin koko kevään. Äiti oli kaksi viikkoa Tammenlehväkeskuksessa Tampereella. Minä retkeilin sinkkuristeilyllä Virroilla ja Keuruulla. Käväisin Turussa hakemassa juhlamekon ja samalla Naantalin maisemissa. Lavatansseja Virroilla, Orivedellä ja Parkanossa. Mielessä elokuun 60 vuotisjuhlat, enkä ole vielä saanut edes kutsuja postiin. Yms yms aamusta iltaan.
Soutelua Suviyössä
 Tänään tajusin, kun kävimme kiskomassa veneen maalle, että mun tulisi todella rauhoittua ja ottaa vähän rennommin. Tokihan en käy enää palkkatöissä, mutta kaikenlaista tekemistä piiiisaaaa enkä puoliakaan saa valmiiksi.
Kaunis Lento
Hyväksyn itseni tälläisena kuin olen.
Mielen Maisemaa

Unelmissa Talo ui ohitse

Syleilyysi
Mielessäni lämpöä ja unelmia, joiden toivon toteutuvan luonnon syleilyssä :)

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Tallinna Vivamo Turku Valmistujaiset

Tallinna 21-23.5 & Salme ja Omaishoitajat
 Takana Ihana Tallinnan matka, 
Hauska Turun reissu 
ja Monenlaista muuta mukavaa. 
Vivamo ja sielunhoitoterapiakoulutus odottaa syksyllä.
Ylioppilasjuhlia tänään :)
Omistani tulee jo 41 vuotta.
Viimeisin merkonooni kaksi vuotta sitten.
Ihana Kesä edessä kera &
En ehdi nyt blogeilemaan tarkemmin.
Jotain uutta edessä :)
Törmäillään...

Vivamo odottaa syksyllä :)

Turku Team :)

Yo juhlia pilvin pimein :)

Tietoja minusta

Oma kuva
Olen kuuttakymppiä lähestymässä oleva pyöreän puoleinen kotiäiti. Harrastelen sitä sun tätä enemmän tai vähemmän innokkasti. Takana vaihtelevat vuodet ja edessä unelmia, joita pyrin toteuttamaan :)