tiistai 2. marraskuuta 2010

Seurakuntavaalit



Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi eilen ja jatkuu tämän viikon. Onneksi äänestys on rantautunut myös ostoskeskuksiin ja kouluille. Nythän 16 vuotiaatkin saavat äänestää.

Olen ehdokkaana vaaleissa Ikaalisissa ja numeroni on 36.

Minusta kirkon tulisi erityisesti kehittää työmuotoja, jotka saavuttaisivat työikäiset seurakuntalaiset ! Lapsi ja nuoriso sekä eläkeläiset ovat melko aktiivisesti mukana, mutta kiireiset keski-ikäiset melko vähäisesti.
Ikaalisten seurakunnassa on toki pitkä perinteet naistenkahvilan puitteissa, missä olen ollut mukana. Ja myöskin miehille tarjotaan saunailtoja.

Työntekijöiden tulisi entistä enemmän vierailla työpaikoilla. Myöskin keskustelut tulisi järjestää joustavasti. Yhteistyötä työntekijöiden ja seurakuntalaisten kesken tulisi kehittää entisestään.

Olen ollut mukana rippikouluiästä alkaen tavalla tai toisella seurakunnan toiminnassa mm. nuoriso- ja opiskelijatoiminnassa, kerhoja ja pyhäkoulua pitämässä ja diakoniatyössä.
Ikaalisissa olen mukana pienryhmässä.

Ainakin näkemyksiä on kertynyt matkan varrella.

Äänestä siis numero 36 !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tietoja minusta

Oma kuva
Olen kuuttakymppiä lähestymässä oleva pyöreän puoleinen kotiäiti. Harrastelen sitä sun tätä enemmän tai vähemmän innokkasti. Takana vaihtelevat vuodet ja edessä unelmia, joita pyrin toteuttamaan :)