perjantai 22. heinäkuuta 2011

Historiaani

Kesällä 1953 (s. 25.7.52)
Lapsuuteni vietin maalaistalossa pienessä Juhtimäen kylässä, missä tähän aikaan oli kansakoulu, kaksi kauppaa ja linja-autolla pääsi sekä Tampereelle että Ikaalisiin. Monenlaista hyörinää ja pyörinää.
Ylioppilas 1971
Oppikouluni kävin Ylöjärven Yhteiskoulussa 1963-1971 ja asuin viikot perheessä. Eli lähdin kotoa jo 11 vuotiaana ja palasin kotiseudulle 52 vuotiaana.
Jyväskylän yliopistossa 1971-77
yhteiskunta- ja kasvatustieteet
Pääsin opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon yhteiskunta- ja kasvatustieteitä, valmistuin YTM 1977.
Opiskeluaikana suoritin myös 1975-1976 Koulutusneuvolakoulutuksen eli sain sosiaalityöntekijän pätevyyden nykyiseen perheneuvolaan. Tästä koulutuksesta oli todella paljon hyötyä työelämässä.

Tämän jälkeen oli välivuosi, jolloin opiskelin Saarijärven metsäkoulussa puoli vuotta ja toisen puoliskon tein metsähommia yms kotitilalla.

Ensimmäinen työpaikka oli Kauhajoen vanhainkodin johtajan sijaisuus 1978-79.
Seuraavakin oli vanhainkodin johtajan sijaisuus Oripäässä 1980
Loimaan kunnan sosiaalityöntekijä 1980-81
Karvian vanhainkodin johtaja 1981-84

Pisin työrupeama oli Vanhainkoti Moision kuntayhtymän johtaja 1984-2004, kuva alla

Moisiokodissa työskennellessäni suoritin sosiaalialan pätevöitymiskoulutuksen Jyväskylän yliopistossa 1985 eli yleinen sosiaalityöntekijän pätevyys.
Lisäksi työnohjaajakoulutus 1986-88 eli työnohjaajan pätevyys.
Viimeisin pitkä koulutus oli sosiaali- ja terveysjohtamisen täydennyskoulutusohjelma PD 1996-98, valmistuin vasta 2000,jolloin sain lopputyön valmiiksi.

Vanhainkoti Moision kuntayhtymässä Nousiaisissa 1984-2004
Opiskelun, virkatyön, monien monien humaanien harrastusten yms jälkeen alkoin siviilissäkin tapahtumaan.
Tapasin Eeron ystävänpävän tansseissa 1991 ja tässä humauksessa Annekin putkahti maailmaam 1993 :)
Elämä sai ihan uuden syvyyden,kun minullakin oli oma pieni perhe Anne ja Eero.

Elämä solui kiireisenä, kunnes 2004 monien asioiden takia 52 vuotiaana jätin työni ja Nousiaisen ja muutin kotiseudulleni Ikaalisiin.

Eli 26 v opiskelua ja 26 v virkatyötä ja pitkiä opiskeluja ja nyt 7 v kotona.

Aluksi oli vaikeaa sopeutua 52 vuotiaana jatkuvan kiireisen elämän jälkeen kotiäidin rooliin.
Toki oli Eeron tsemppaamista Turussa ja täällä.
Anne jatkoi ala-asteen viidennelle ja opiskelee nyt Pirkon lähihoitajakoulussa.
Eeron kuoleman jälkeen opiskelin merkonomiksi Ikaalisten kauppaoppilaitoksessa 2009-10.

Ikaalisten torilla heinäkuussa 2011
Tämä vuosi on hurahtanut nopeasti. Kursseja, hoivaamista, tilanhoitoa. Mitä unelmia vielä voisin toteuttaa arkisen aherruksen lomassa ?

Tavoittelen ainakin terveyttä ja virkeää oloa, kuten Frantsilan kurssilla tasapainoiltiin.

Anne ja Eero kesällä1994
RentoaKesää :)

1 kommentti:

Tietoja minusta

Oma kuva
Olen kuuttakymppiä lähestymässä oleva pyöreän puoleinen kotiäiti. Harrastelen sitä sun tätä enemmän tai vähemmän innokkasti. Takana vaihtelevat vuodet ja edessä unelmia, joita pyrin toteuttamaan :)